sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Viikko hulinat ja sunnuntai smoottari

Koko viikko on ollut taas yhtä hulinaa, mutta olen silti ehtinyt treenaamaan kivasti! Maanantaina alkoi mun Sats-Elixia elämä spinningillä, tiistaina kävin ekaa kertaa kuntosalilla sitten pikkuherran syntymän, keskiviikkona vauvajuppailtiin pikkuherran kaa Elixiababyssä, torstaina kävin mahtavalla keskivartalo-tunnilla, perjantaina steppailin ja tänään lenkkeilin ensin ihanan naapurin kanssa ja sit vielä ehdin pumppiinkin :) ja eilen lepäsin! 

Sunnuntai lähti käyntiin alla olevalla smoottarilla, oli kyllä huippu hyvää! Kannattaa kokeilla. Smoottari on maidoton, gluteeniton ja säilöntäaineeton :)

Mansikka-kaurasmoottari

1dl bonne mansikkasose
2dl kaura yosajogurtti Natural
1dl kauramaitoa
1 banaani
1tl camu camu jauhetta

Ensi viikko vietetäänkin sit Kanarialla eli tiedossa treeniä lämmössä, jee!

Ihanaa viikkoa!



keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Uusi aika

Olemme koko syksyn juosseet enemmän ja vähemmän aikataulujen perässä. Se on arkea se ja se aikataulujen perässä juokseminen ei tule ihan heti loppumaankaan, eikä tarvikkaan. Se on elämää :) Minua on kuitenkin jo jonkin aikaa ärsyttänyt se, että aina kun vihdoin pääsee kotiin ja olisi mahdollisuus lähteä treenaamaan ja viettämään omaa aikaa, pitää taas lähteä. Tai jos aamulla tai päivällä olisi mahdollisuus lähteä treenaamaan, pitää lähteä tai sumplia hirveästi. Siispä tein suuren ratkaisun elämässäni ja vaihdoin kuntokeskusta. 

Vaihdokseen suurimpana syynä olivat edellä mainitut asiat ja tien toisella puolella oleva kuntokeskus tuntui tähän ainaiseen sumplimiseen ja lähtemiseen verrattuna luksukselta! Muut syyt vaihdokseen liittyivät pikkuherraan ja isoihin sisaruksiin: uudessa kuntokeskuksessani on tarvittaessa lastenhoito mahdollisuus ja liikuntaa niin pikkuherralle kuin isoillekkin. Siinäpä siis syitä kerrakseen. 

Vaikka vähän surumielellä vaihdoksen teenkin, tiedän sen olevan oikea meidän kaikkien ja etenkin minun stressittömän liikkumisen kannalta. 

Show must go on. Nyt alkoi minun kuntokeskus elämän uusi aika, Sats Elixia aika.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Testissä Mamma boot camp!



Keskiviikkoaamuna käytiin pikkuherran kanssa testaa mamma boot camp. Sää oli viileä ja todella syksyinen, mutta silti lisäksi paikalle oli löytänyt lähes kymmenen mammaa. Neljäkymmentäviisi minuuttia kestävä tunti lähti liikkeelle reippaalla vaunukävelyllä, jonka päätteeksi teimme kevyitä askelkyykkykävelyitä, koordinaatiota ja herättelimme kroppaa. Vaunut ja vauvat kulkivat koko ajan mukana, mutta pääroolissa olimme me mammat. Alkulämmittelyn ja herättelyn jälkeen teimme lihaskuntoa kuntopiirityylillä. Lihaskunnossa oli huomioitu kaikki suurimmat lihasryhmät sekä se, että monella meistä oli vielä palautuminen synnytyksestä kesken.  Kahden lihaskuntokierroksen jälkeen teimme vielä muutamat pidot ja loppuvenyttelyt ja tunti oli siinä.

Itselleni tunnista jäi tosi hyvä fiilis! Kuten ohjaaja, itsekin äiti, sanoi, ei tämän tunnin tarkoitus ole olla mikään rääkkitunti, vaan sen tarkoitus on tukea synnytyksestä palautumista ja antaa voimaa ja energiaa aloittaa taas liikunta raskauden ja synnytyksen jälkeen. Mielestäni tunti oli oikein oiva juuri siihen tarkoitukseen! Ja minusta oli myös ihana liikkua kymmenen muun mamman kanssa, vertailla vaunua ja jutella vauvoista. 

Tällä hetkellä täällä Helsingin alueella mamma boot camppia on Lauttasaaressa, mutta ensi viikosta alkaen myös Töölössä ja jatkossa kenties muuallakin! Suosittelen kaikki mammoja kokeilemaan, itse ainakin lähdin tunnilta hymyssä suin sopia hiki mukanani. Ja pikkuherrakin viihtyi kohtuu hyvin vaunuissa, vaikka oli KOKO ajan hereillä :)

Lisätietoja Mamma boot campista löytyy 




maanantai 13. lokakuuta 2014

Energiaa!

Viime viikko meni ja tuli. Työprojekti mammalomalla yhdistettynä kipeisiin lapsiin ei ollut paras mahdollinen ratkaisu, mutta kunnialla selvittiin ja se on pääasia. Viime viikolla ehdin treenailla neljänä päivänä, joka tarkoitti yhtä spinningiä, yhtä muokkausta ja kahta juoksulenkkiä. Vähäunisten öiden jälkeen sain liikunnasta paljon energiaa ja ennen kaikkea aikaa hetkeksi vain itselleni.

Energiaa saan liikunnan ohella myös yllätys, yllätys ravinnosta. Myönnän olevani herkkupylly, mutta myös jonkin asteinen terveysintoilija, joten smoottarit ovat minulle oiva ratkaisu nopeiksi, energiaa antaviksi aamu-, väli- ja iltapaloiksi.  Ja ne vievät sopivasti myös herkkuhimoja pois. Etenkin jos laittaa mukaan banaania. Tässä tämän illan smoottari, joka samalla antaa energiaa ja puhdistaa.

Energiaa! - smoottaria
Yksi annos

1 banaani
1 omena
2dl appelsiini tuoremehua
1tl vehnäorasta

ja eikun bleenderiin ja juomaan!

Ps. tällä viikolla on tarkoitus palata taas ruotuun ja päästä treenailemaan ainakin viidesti! Viikon korkkasin jo spinningillä ja loppuviikolla on tarkoitus päästä juoksemaan, pumppailee ja mamma bootcamppiin, jonne minut kutsuttiin tutustumaan, jeij! Ohjelma siis kokonaisuudessaan tässä:
Ma: spinning TSEK!
Ti: juoksu 6-8km
Ke: mamma bootcamp
To: juoksu 6-8km
Pe: pumppi
La: vp
Su: vp/perheen yhteistä liikuntaa

Energista viikkoa!

torstai 9. lokakuuta 2014

Sanoista tekoihin

Nyt se on tehty! Ensi kevään HCR:lle on näin syntymäpäivän kunniaksi ilmoittauduttu ja tavoiteajaksi asetettu 1:45. Kovat on tavoitteet, mutta niin on tahto ja nainenkin :)

Käyppäs sinäkin ilmoittautumassa mukaan www.helsinkicityrun.fi :)

tiistai 7. lokakuuta 2014

Hullut päivät

Viimeiset päivät ja viikot on ollut yhtä hullua hulinaa. Paljon on tapahtunut, niin paljon, etten ole ehtinyt päivittää treenailuja, vaikka treenaillakin oon ehtinyt. Vaikkakin vähemmän. Viime viikolla treenasin neljästi (juoksua 6km, spinning, pumppi ja kahvakuula) ja tällä viikolla on toiveissa ehtiä useammin :D 

Tän viikon suunnitelmat:
Ma: vp
Ti: 7km juoksua TSEK! Lensin.
Ke: 7km juoksua
To: spinning 
Pe: pumppi
La: spinning
Su: 6-8km juoksua 

Alla fiiliksiä kuvin viime viikkojen treenailusta :) palataan paremmin heti kun hullut päivät, ne oikeet on OHI!