sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Mummolassa

Olimme pikkuherran kanssa käymässä kahdestaan idässä mummolassa. Ensimmäinen kerta lentokoneella jännitti vähän allekirjoittanutta, mutta reissuvauva hoiti homman jälleen tyynesti nukkuen ja syöden. Mummolamme sijaitsee ihanassa luonnon rauhassa keskellä ei mitään. Ja se siinä on juuri parasta. Ei tarvitse paljoa miettiä puhelinta tai nettiä, vaan keskittyä siihen olennaiseen eli ympärillä oikeasti oleviin ihmisiin. 

Olin päättänyt jo reissuun lähtiessä, että treenailen, jos hyvä paikka tulee ja uki ehtii lenkkeilemään kanssani. Keskiviikkona vaunulenkkeiltiin pikkuherran kanssa ja keskiviikko- ja torstai-iltana venyttelin saunassa pitkään. Eilen uki ehti lenkkeilemään kanssani ja hän juoksuttikin minua ihan tosissaan kympin kunnon mäkimaastoissa. Eilen tuntui tuo lenkki keuhkoissa ja tänään vähän jaloissa! Mutta hyvää se vaan tekee :D Mummolamme on kaiken muun ihanuuden lisäksi siis myös HUIKEA treenipaikka!

Tänään keskityttiin parantelemaan isoveljen ja pikkuherran pientä flunssaa ja K juoksi viimeisen kunnon lenkkinsä ennen ensi viikonlopun maratonia! Ensi viikko valmistaudutaankin sit siihen :)

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!


2 kommenttia:

  1. Kiitos kun kävitte kipeätä mummelia piristämässä❤️
    Hyviä valmisteluja K. lle viikonlopun koitokseen !!!

    VastaaPoista
  2. Oli ihana käydä! Täällä jännitetään jo kovasti viikonloppua, mutta siitä lisää myöhemmin :)

    VastaaPoista