maanantai 22. syyskuuta 2014

Maraton tunnelmissa

Viime lauantaina meidän isityyppi juoksi Espoon rantamaratonin, joka tapahtumana oli oikein hyvin järjestetty näin katsojan kuin juoksijankin silmissä. 

Maraton meni mallikkaasti, vaikka työ-perhekiireiden vuoksi valmistautuminen ei ole hällä ollut optimaalista. Loppuaikaa 3.27 täydellisellä sippauksella, kertoo kyl meidän isityypin kunnosta ja mahdollisuuksista oikeesti juosta joskus siihen kolmeen tuntiin. Nyt lisää hälle pitkiä lenkkejä ja enemmän keskittymistä niin juoksua ennen kuin juoksun aikana olevaan tankkaukseen, niin kolme tuntia on vaarassa :) Ai niin, en tiedä olenko tätä täällä kertonutkaan, mutta minähän olen asettanut isityypille ehdon, että hänen täytyy olla joko Suomen mestari (koska minä olen) tai juosta maraton alle kolme tuntia (koska minun isi on), jos meinaa sukuun. No aikaa on 1.8.2015 ;))

Minun osalta treeniviikko sujui lähes kuten suunnittelin. Torstai vaihtui vapaaksi ja lauantaina lenkittelin 8km. Ja sunnuntaina hotjooga vaihtui sushiin, mut ei tää aina ole niin vakavaa. Eilinen viikon aloitus meni ihan metsään kun meidän perheen minuutti aikataulussa myöhästyin kahvakuulasta, joten uusi treeniviikon aloitus tänään. Laitan tän viikon treeniohjelmaa viimeistään huomenna ja LISÄKSI ilmoittaudun HCR:lle! 

Syksyistä viikkoa!



2 kommenttia: