tiistai 13. tammikuuta 2015

Treeniä spinningissä, matolla ja lapsiparkissa!

Ihanan viikonlopun jälkeen koitti paluu arkeen. Tai no tälleen mammalomalaisena jokainen päivä on tavallaan viikonloppua ja se tekee tästä ajasta kaiken muun ihanan lisäksi todella ainutlaatuista. En olisi ikinä uskonut nauttivani tästä ajasta näin paljon kuin nyt nautin!

Treeniviikon starttasin eilen Satsilla spinningissä. Aina silloin tällöin pieni sekopää herää sisälläni ja eilen sattui sellainen päivä. Poljin mitä jaloista lähti ja se oli mahtavaa!

Tämä päivä oli taas astetta aikataulutetumpi ja niin sanotulle oman ajan liikkumiselle ei olisi ollut aikaa vasta kuin iltamyöhällä. Tästä syystä päätin kokeilla toista kertaa pikkuherran kanssa lapsiparkkia. Ensimmäisellä kerralla ehdin juosta 12 minuuttia ennen kuin minut haettiin ja tänään 22 minuuttia. Edistystä on siis ilmassa :) Uudelleen mennään jo perjantaina, jotta Pikkuherra tottuu paikkaa, hoitajiin ja ajatukseen siitä, että ketään perheenjäsentä ei ole paikalla. Ja mitä tuohon 22 minuutin juoksuun tulee, niin lähdin asenteella et lähes täysillä mennään niin kauan kuin tätä iloa riittää :D eli minä olin se kaheli tänään päivällä Kampin Elixialla, joka juoksi mitä jaloista pääsi ja tuijotti herkeämättä lapsiparkin ovea :D:D

Nyt kähertelee pikkuherran isosiskon ja hänen ystävänsä hiuksia, lakkaamaan kynsiä ja muita tyttöjen juttuja <3 eli laatuaikaa kahden viisivuotiaan kanssa <3 

Kivaa viikonalkua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti